Lahti Energia

Lahti Energian päätuotteita ovat yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö. Meillä on kaksi voimalaitosta Lahdessa ja yksi Heinolassa. Lisäksi lämmöntuotannossa käytetään eri puolilla jakeluverkkoa sijaitsevia pienvoimaloita ja kaukolämmön huippu- ja varakeskuksia lähinnä talvikuukausien aikana.

Myymme sähköä kaikkialle Suomeen. Kaukolämpöä toimitamme oman verkkomme alueelle Lahdessa, Hollolassa, Nastolassa ja Asikkalassa. Sähkön siirtoverkkomme puolestaan ulottuu Lahden, Hollolan ja Nastolan lisäksi osin myös Iitin, Hämeenkosken ja Asikkalan kuntiin. Sähkönsiirtoon liittyvistä asioista huolehtii Lahti Energian tytäryhtiö LE-Sähköverkko Oy.

Toimitamme asiakkaillemme laadukasta ja kilpailukykyistä energiaa ja palveluita ympäristöystävällisesti sekä panostamme uusiutuvan energian tuottamiseen. Olemme muun muassa rakentaneet maailman ensimmäisen energiajätteitä polttoaineenaan käyttävän kaasutusvoimalaitoksen. Lahti Energian omassa tuotannossa polttoaineina käytetään kierrätyspolttoainetta, maakaasua, kivihiiltä, puuta ja biokaasua. Osakkuusyhtiöiden kautta meillä on osuus vesivoimaa, tuulivoimaa ja ydinvoimaa. Erilaisten polttoaineiden käyttömäärät ja suhteet vaihtelevat vuosittain.